Vastaa joukkoliikennekyselyyn!

Vastaa joukkoliikennekyselyyn!

Salon kaupunki järjestää joukkoliikennekyselyn. Vastausaikaa on jatkettu 17. joulukuuta asti.

Kaupunki haluaa kehittää Salon sisäistä joukkoliikennettä vastuullisesti niin, että kaikilla hankittavilla vuoroilla on todellista käyttöä. Tarkoituksena on hankkia yhteisillä varoilla liikennettä vain sellaisille yhteysväleille ja sellaisina aikoina, että niistä on hyötyä kuntalaisille.

Asukaskyselyn tarkoituksena on selvittää, missä ja milloin joukkoliikennettä toivotaan Salossa tarjottavan ja minkälaisia lipputuotteita kaivataan.

Vastauksia kyselyyn toivotaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.salo.fi/liikennekysely. Kyselyyn voi kuitenkin vastata myös kaupungin palvelupisteiden yleisökoneilla.

Mikäli kyselyyn vastaaminen ei ole mahdollista sähköisesti, voi kyselyyn osallistua palauttamalla Salon kaupunkitiedotteessa 9/2017 oleva lomake täytettynä johonkin kaupungin palvelupisteistä.

Kaupunki toivoo mahdollisimman monen perheen vastaavan kyselyyn, jotta pystytään luomaan monipuolisesti kuntalaisia palveleva joukkoliikenne.

Rebekka Ruutikainen

Kyläyhdistyksen sihteeri 2014-2018, Tiedotustiimin jäsen 2017-2018