Kylien historiaa

Teijon alueen kylät kuuluivat vuoteen 2009 saakka vuonna 1868 perustettuun Perniön kuntaan, joka on nykyisin osa Salon kaupunkia. Salo on osa Salon seutukuntaa ja Varsinais-Suomen maakuntaa. Seutu on ollut asuttua kivikaudelta lähtien. Ensimmäinen säilynyt kirjallinen merkintä on vuodelta 1330. Perniön kunnan sijainti rannikolla ja Suuren Rantatien eli Kuninkaantien varrella vaikutti suurten kartanoiden syntymiseen. Kartanoissa alkoi myös rautateollisuuden kehitys 1600-luvulla.

Teijo

Teijon nimi esiintyy kirjallisuudessa ensimmäisen kerran vuonna 1378. Sijaintinsa ja luonnonolosuhteittensa ansiosta Teijosta tuli jo hyvin varhaisessa vaiheessa tunnettujen aatelissukujen suosima asuinpaikka. Teijon omistajina ovat olleet mm. Frille-, Horn- ja Boije-suvut.

Teollisen toiminnan alueella aloitti maaherra Lorentz Creutz perustamalla vuonna 1686 Teijolle rautaruukin samanaikaisesti Kirjakkalan ruukin kanssa. Creutzilla oli lupa perustaa ruukki myös Hummeldaliin (myöh. Mathildedal), mutta hän luopui hankkeesta. Järvistä laskevat purot ja laajat hiilimetsät loivat edellytykset raudanvalmistukselle. Creutzin jälkeen alueella ovat vaikuttaneet mm. Klaus Fleming, Johan Jakob Kijk ja Bremerin suku. Suomen ensimmäinen vuorineuvos J.J.Kijk rakennutti Teijon rokokoo-tyyppisen kartanon vuonna 1770. Robert Bremer puolestaan rakennutti Teijolle itse suunnittelemansa pagodityylisen kivikirkon vuonna 1830.

1858 konkurssin ja omistajavaihdoksien jälkeen perustettiin 1889 Teijon Tehtaat Oy, jonka osakekanta siirtyi 1915 von Julinin ja Björkenheimin suvuille, mukaan lukien myös 1858 irtaantunut Mathildedalin ruukki. Teijon patruunaksi tuli vapaaherra C. G. Wrede vuonna 1920, jolloin mm. puimakonetuotantoa ryhdyttiin elvyttämään.

Toinen maailmansota mullisti Suomen rautateollisuuden ja lamautti Teijon tehtaiden toiminnan. Vasta merenkulkuneuvos Antti Wihurin ostettua Teijon Tehtaat 1957 toiminta alkoi kehittyä ja tehtailla toteutettiin mittavat uudistamistyöt. Uusi allastelakka korjasi laivoja, jonka vuoksi Strömmaan rakennettiin uusi suurempi kanava nostosiltoineen. Tuolta ajalta ovat vielä jäljellä tehdasrakennusten lisäksi mm. korjaustelakka, raidevaihdevalmistus ja nappitehdas.

Wihuri-yhtymä joutui ”velkasaneeraukseen”, jossa se pakotettiin myymään Teijo Finnmekanolle 1978. Valtio osti 1983 metsäalueet, joista myöhemmin muodostettiin Teijon Retkeilyalue. Nykyisin metsät ovat osa Teijon kansallispuistoa. Kartano, kirkko, Talonpojan Teijo, nykyiset laskettelurinteen ja golfkentän alueet sekä Mathildedal siirtyivät Reijo Meriläisen Meri-Teijo-matkailuhankkeen omistukseen. Kartano on vaihtanut omistajaa tämänkin jälkeen pari kertaa. Nykyisin kartanon omistaa kaksi perhettä. Meri-Teijo nimi on säilynyt alueen matkailu- ja vapaa-ajanyrittäjien nimissä näihin päiviin saakka.

Kirjakkala

Kirjakkalan nykyhistorian kannalta merkittävä vuosiluku on 1686, jolloin kylän alueelle perustettiin rautaruukki. Ruukkipato valmistui 1688 Hamarijärven länsipäähän. Vesivoima oli rautapajan yksinomaisena voimanlähteenä parisataa vuotta. 1800-luvun loppupuolella kuvaan tulivat myös höyryvasarat. Kirjakkalan paja oli toiminnassa vielä 1950-luvun lopulle saakka. Voimanlähteenä oli tuolloin myös omalla dieselgeneraattorilla tuotettu sähkö. Ruukkirakennuksista on enää jäljellä vähäiset rauniot; sitä vastoin ruukinkartanorakennus ja muutkin asuinrakennukset ovat säilyneet. Metsähallitus kunnostutti ne EU-tuella. Nykyisin Villi Pohjola markkinoi Kirjakkalan Ruukkikylät -nimellä kutsuttua rakennuskokonaisuutta kokous- ja majoituskäyttöön.

Vuonna 1904 Kirjakkalaan perustettiin myös nappitehdas, joka työllisti suuren joukon alueen naisista. Tästä Outi Lund on tehnyt Turun Yliopiston kulttuurihistorian laitoksella pro gradu -tutkielman nimeltä ”Nappiin ja naimisiin”. Tutkielma käsittelee tehdastyötä ja nappiflikan elämää Teijon seudulla 1940-luvulta 1980-luvulle. Nappitehdas tuhoutui tulipalossa vuonna 1956. Uusi tehdas rakennettiin Teijon teollisuusalueelle, jossa se toimii edelleen Morite Oy:n nimellä.

Mathildedal

Mathildedalin (ent. Hummeldal) nykyhistoria alkaa Teijoa ja Kirjakkalaa myöhemmin. Mathidedaliin oli lupa perustaa ruukki yhtä aikaa naapurikylien kanssa, mutta ruukkitoiminta alkoi Mathildedalissa vasta 1852. Hummeldalin nimi muutettiin Mathildedaliksi omistajan vaimon nimen mukaan. Strömman kanava rakennettiin Bremerin aikana 1850-luvulla hänen aloitteestaan. Se palveli tehtaan ohella myös yleishyödyllisempiä tarkoituksia. Kemiön virran yli Strömman kohdalla johtava noin 23 metrinen kääntösilta työllisti Teijon tehtaan, joka sai myös kantaa kanavamaksut 60 vuoden ajan. Wihurin aikana 1960-luvulla paikalle rakennettiin suurempi kanava nostosiltoineen Teijon korjaustelakalle kuljetettavia aluksia varten.

Tehdaskonsernin hajoamisen jälkeen 1978 Mathildedalin ruukin teollinen toiminta lakkasi. Ruukkikylästä tuli omistajansa Meri-Teijo Oy:n vapaa-ajan alueen toimintakeskus, jossa on mm. pienvenesatama. Vanhat ruukinrakennukset ja satama-alue tehdasrakennuksineen muistuttavat entisistä toiminnoista. Tänä päivänä kaikki vanhat asuinrakennukset on kunnostettu asumiskäyttöön ja tehdasrakennuksia ollaan kunnostamassa käsityö- ja taidepajoiksi. Muuntajarakennuksessa toimii kyläkonttori ja -kahvila. Myös satama on saanut uuden ilmeen.

Mutainen

Mutainen esiintyy 1850-luvun tanskalaisessa merikartassa nimellä Mudais. Samassa kartassa Kirjakkala on Kiria Kala, Teijo on Tyko ja Mathildedal on Hummeldal.

Mutaisissa on ollut asutusta jo paljon ennen ajanlaskumme alkua. Vuonna 1961 Virkin tilalla tehdyissä kaivauksissa on tehty löytöjä ns. kampakeramiikan aikakaudelta, ajalta yli 3000 vuotta eKr. Myöhemmin Hietasen tilalta on löydetty esineitä vasarakirveskulttuurin ajalta eli noin 2500-2000 eKr. Maanpinta on kohonnut noista ajoista noin 36 metriä, mikä tarkoittaa, että nyt sisämaassa tehdyt löytöpaikat sijaitsivat tuolloin meren rannalla.

Mutaisten nykyhistoria on sentään vähän nuorempaa. 1900-luvun alkupuolella Mutaisten alueelta toimitettiin puutavaraa Vartsalan sahalle rannassa sijainneen lastauspaikan kautta. Rannassa toimi myös tiilitehdas vielä 1930-luvulla. Lastauslaituria käytettiin myös matkustettaessa höyrylaivalla Saloon – tieverkostoa kun ei tuolloin vielä ollut, ainoastaan kärrytie. Laiva ajoi reittiä Mathildedal – Teijo – Kirjakkala – Mutainen – Salo pari kolme kertaa viikossa.

Teijo, Mathildedal, Kirjakkala ja Mutainen ovat siis olleet kytköksissä toisiinsa, monella tapaa, erilaisina aikakausina!