Teijon Wanhanajan Markkinat tulevat taas!
Perinteiset Teijon Wanhanajan Markkinat järjestetään tänä vuonna 10.–11.8 Teijon Masuunin alueella. Markkinat ovat avoinna lauantaina 10.8. klo 10–17 ja sunnuntaina 11.8. klo 10–16. Markkinoille on vapaa pääsy.
Markkinoilla on tuttuun tapaan kymmeniä käsityöläisiä, lähiruokaa ja esimerkiksi puutarhatuotteita. Niiden lisäksi markkinoilla on mielenkiintoista ohjelmaa kaiken ikäisille. Markkinavieraita viihdyttävät muun muassa keskiajan ritaritaistelunäytös ja tervanpolttonäytös.
Perheen pienimpien iloksi markkinoilla pääsee tutustumaan kotieläintila Mini Maatilan pupuihin, viiriäisiin ja lampaisiin. Kotieläintilan Mango-ponilla pääsee myös ratsastamaan pientä maksua vastaan.
Markkinoilla on tarjolla myös lämmintä ruokaa, pientä purtavaa ja kahvia.
Markkinat järjestää Teijon Alueen Kyläyhdistys yhdessä Teijon Masuunin kanssa. Salon kaupunki on tukenut tapahtuman järjestämistä.
Seuraa ilmoittelua facebookissa: Teijon Wanhanajan Markkinat.
OHJELMA
Ohjelma lauantaina 10.8. klo 10–17
Klo 10
Markkinat avautuvat
Klo 10–17
MiniMaatilalla kotielämiä nähtävänä ja niille voi tarjota ruohoa
Klo 10–17
Koko päivän Matildan Kyläkirjan esittely ravintolateltan läheisyydessä
Klo 10–11.30
Poniratsastusta Mango-ponilla (maksullinen)
Klo 10–13
Kyösti Peltosen tervanpolttonäytös Kyläsepän pajalla. Esittelyä ja myyntiä koko markkinapäivä
Klo 11.30
MCS Aboensis – buhurttaistelu ravintola-alueen lähettyvillä
Klo 12.15–14
Poniratsastusta
Klo 12.15–14
Henry-ritari hevosensa kanssa markkina-alueella
Klo 12.15–14
Viulisti Mari Kuittinen viihdyttää kesäisellä tanssimusiikilla
Klo 14
MCS Aboensis – buhurttaistelu ravintola-alueen lähettyvillä
Klo 14.45–17
Poniratsastusta
Klo 17
Markkinapäivä päättyy ja markkina-alue sulkeutuu
Ohjelma sunnuntaina 11.8. klo 10–16
Klo 10
Markkinat avautuvat
Klo 10–16
MiniMaatilalla kotieläimiä nähtävänä ja niille voi tarjota ruohoa
Klo 10–16
Matildan Kyläkirjan esittely ravintolateltan läheisyydessä
Klo 10–16
Tervanpolttaja Kyösti Peltonen avaa tervapytyn aamupäivällä, esittelyä ja myyntiä koko päivän ajan Kyläsepän pajalla.
Klo 10–11.30
Poniratsastusta Mango-ponilla (maksullinen)
Klo 11.30
MCS Aboenis – buhurttaistelu
Klo 12.15–14
Poniratsastusta
Klo 12.30–13.30
Mari Kuittinen (viulu) ja Heikki Laaksonen (harmonikka) soittavat kesäistä tanssimusiikkia
Klo 13.30–14.15
Yhteislaulua Mari Kuittisen ja Heikki Laaksosen säestyksellä; omia toiveita saa esittää
Klo 14.30–16
Poniratsastusta
Klo 16
Markkinapäivä päättyy ja markkina-alue sulkeutuu
Huom. Pidätämme oikeuden pieniin aikataulumuutoksiin.
Teijon kirkko, Teijon Masuuni palveluineen sekä kylän kahvilat ja kaupat ovat avoinna tapahtuman aikaan.
Tapahtumapaikka: Telakkatie 15, Teijo.