Kyläsauna ja Kylätalo aukeavat pian

Kyläsauna ja Kylätalo aukeavat pian

Teijon Kyläsauna on ollut suljettuna 17.3. alkaen. Olemme noudattaneet Suomen hallituksen ja saunarakennuksen omistavan Salon kaupungin koronavirustilanteeseen liittyviä suosituksia. Salon kaupunki avaa uimahallien saunat 1.6. Myös Kyläsaunan toiminta käynnistyy 10.6. alkaen normaalisti:

  • ke klo 16-19 yhteinen uimapukuvuoro
  • pe klo 17-19 naiset ja klo 19-21 miehet ( myös juhannusaattona 19.6.2020)
  • su klo 17-20 yhteinen uimapukuvuoro

Teijon Kyläsaunan hiukan myöhäisempi avauspäivä johtuu siitä, että saunan keskeneräiset remonttitoimet halutaan saada täysin valmiiksi. Myös saunalla toimimisen pelisäännöt halutaan hioa rauhassa kuntoon ennen yleisten saunavuorojen aloittamista. Saamme käyttöömme Salon kaupungin saunaohjeistuksen, jonka muokkaamme Kyläsaunalle – ja Kylätalolle – sopivaksi. Saunojen ilmoitustaulujen lisäksi ohjeet lisätään Teijon Kyläsaunan omalle kotisivulle Teijon Kyläsauna. Kotisivulta löytyvät lisäksi muun muassa hintatiedot ja ohjeet yksityistilaisuuksien varaamiseen.

Myös Kylätalo Punaportti avautuu yleisölle kesäkuun toisella viikolla. Maanantaina 8.6. klo 14-19 Punaportilla on ensimmäisen kerran avoimet ovet. Nämä viime kesänä hyvän vastaanoton saaneet kylätalomaanantait jatkuvat 31.8. saakka. Kylätalolla on kesäaikaan mahdollisuus käydä myös muina ajankohtina, joista tiedotamme 11.6. pidettävän Kyläyhdistyksen hallituksen kokouksen jälkeen. Koronapaussin aikana Kylätalo Punaportin omat kotisivut ovat avautuneet: käyhän tutustumassa.

Seuraamme aktiivisesti koronatilanteen kehittymistä sekä valtioneuvoston, aluehallintoviraston ja Salon kaupungin ohjeita. Tarvittaessa teemme nopeasti uusia päätöksiä. Mikäli ohjeita Kyläsaunalla ja Kylätalolla ei noudateta, tilat suljetaan. Luotamme kuitenkin siihen, että näin ei tarvitse tehdä, vaan saunojilta löytyy hyvää sosiaalista pelisilmää. THL:n tutkimusprofessorin Hannu Kivirannan mukaan (lähde HS 27.5.) siihen kuuluvat: terveenä saunalle, hyvä käsihygienia ja riittävät etäisyydet toisiin.

Tervetuloa viettämään aikaa Kyläsaunalle ja Kylätalolle – turvallisesti, ohjeita noudattaen.

Tietoja kirjoittajasta

Sanna Brandt

Kyläyhdistyksen tiedottaja, tiedottaja(ät)teijo.fi