Teijon Juhannusjuhla uudistuu

Teijon Juhannusjuhlia vietetään tänä vuonna aiemmasta poikkeavalla tavalla. Juhla on mukavan yhdessäolon pikniktapahtuma kyläläisille ja satunnaisille matkailijoille Teijon satamarannassa juhannusaattona 21.6. klo 16–19. Juhannussaunakin onnistuu samalla reissulla: Teijon Kyläsauna lämpiää klo 14-18.
Ohjelmassa on ennen kaikkea vapaamuotoista seurustelua urheilukentällä ja venehallissa. Kahviosta ja makkaragrillista voi hakea juomaa sekä makeaa tai suolaista naposteltavaa. Lapsille ja lapsenmielisille on tarjolla pelejä ja leikkejä, niin omatoimisesti kuin ohjatusti. Lisäksi Matildan Näytelmäkerho järjestää kaksi ohjelmanumeroa venehallissa:
Klo 17 lasten sirkus ja
klo 18 improvisaatioteatteria
Tapahtumapaikan osoite on Telakkatie 25. Pysäköinti vain merkityille paikoille Telakkatiellä varrella sijaitsevin yritysten (Marine Alutech ja Teijon Rautahalli) pihoille. Huom. Telakkatien reunoille ei voi pysäköidä, koska se on pelastustie.
Mukaan juhliin vieras tarvitsee piknikalustan, rentoa mieltä ja hiukan käteistä. Järjestäjät iloitsevat, jos osallistujat ostavat heidän tarjoamiaan tuotteita ja palveluja, koska sillä tavalla varmistuu myös tapahtuman tulevaisuus. Vapaaehtoisella sisäänpääsymaksulla katetaan ohjelmasta, turvallisuuden varmistamisesta, jätehuollosta yms. aiheutuvat kulut sekä luodaan pohjaa tuleville juhannustapahtumille.
Rennolla ja leikkimielisellä piknik-etiketillä haluamme korostaa yhteisöllisyyttä: Me kaikki voimme vaikuttaa siihen, että juhlissa on kivaa:
J - Jos juot, pidä etiketistä kiinni.
U - Unohda arkihuolet!
H - Hymyile vilttinaapureille! Ystävällisyys tekee juhlan.
A - Alustaksi nurmikolle ota mukaan viltti tms.
N - Nautinnollista juhannusta!
N - Näe kesän kauneus.
U - Usko juhannuksen taikaan!
S - Syödä saat ruoka suussa.
Juhannusjuhlan järjestää ruukkikylien yhdistykset yhdessä. Mukana järjestelyissä on peräti yhdeksän yhdistystä eri ruukkikylistä: Teijon Alueen Kyläyhdistys, Kirjakkalan Alku, Matildan Näytelmäkerho, Matildan Tennisseura, Meri-Teijon Alppiseura, Teijon Matkailuyhdistys, Teijon Seudun Eläkkeensaajat, Teijon Toverit ja Teijon Venekerho.
Kohta 40 vuotta täyttävä juhannusperinne uudistuu käytännön syistä, kertoo Teijon Alueen Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Sisko Ranta.
– Teijon juhannusjuhla on ollut aivan ihana tapahtuma. Mutta se on ollut myös valtavan työläs järjestää.
Perinteisten juhlien toteuttaminen vaatii 50–60 talkoolaista.
– Koronapandemian jälkeen se on osoittautunut haasteelliseksi. Samaan aikaan kulut ovat kasvaneet ja yleisömäärä tippunut, Ranta taustoittaa.
Tänä vuonna yhdistykset päättivät kokeilla kevyempää toteutusta. Tapahtuma on kestoltaan puolet lyhyempi kuin viime vuonna, ja suunnattu erityisesti perheille.
– Tavoitteena on rento yhdessäolo, ilman koko ajan pyörivää ohjelmaa. Meiltä on usein pyydetty kyläläisten omaa tapahtumaa. Nyt me järjestämme semmoisen, Ranta kertoo.
Myös lipunmyynti, kokko ja tanssit jäävät pois ohjelmasta. Kahvila ja grilli sen sijaan paikalta löytyvät ja taustamusiikki soi. Ohjelma on suunnattu erityisesti lapsille.
– Ajatus on ennen kaikkea se, että kyläläiset tapaavat toisiaan ja viettävät keskikesän alkuiltaa rennosti meren äärellä. Keräämme kävijöitä palautetta ja sen pohjalta mietimme, mitä ensi juhannuksena tehdään, Ranta kertoo.
Anna palautetta Teijon juhannuspiknikistä:
linkki palautelomakkeeseen
Tilaisuuden jälkeen yleisö voi halutessaan siirtyä Teijon Kyläkaupalle, jossa Teijon katujamit järjestää Badding sydämessäni -tapahtuman klo 19.30 alkaen. Luonnollisesti myös naapurikylässä Mathildedalissa on monenlaista juhannusohjelmaa.
Lämpimästi tervetuloa viettämään uudenlaista juhannusta Teijolle!
