Oodi kylälle
Oodi Teijolle – ja oikeastaan koko neljän kylän alueelle
Ensihuuman jälkeenkin Teijolla asuva hieraisee silmiään jokainen elämän aamu: täällä on kaikki mitä voi ihminen toivoa. Ainakin likipitäen, ja muuta ei keksi kaivatakaan. Reilun 500 asukkaan teollinen maalaisidylli Salon kupeessa onnellistuttaa asukkaansa heti kättelyssä uskomattoman monimuotoisella ja rikkaalla luonnonkauneudellaan, jollainen hakee vertaistaan tässä maassa. Täällä on laaksoa ja kukkulaa, järveä, koskea ja kalliota, metsää silmänkantamattomiin – ja tietenkin meri. Kaiken keskellä sulassa sopusoinnussa nykyisyyden kanssa hengittää vuosisatainen historia, tyynesti ja ylpeästi, 1700-luvun kartanomiljöössään, harvinaista historiallista jatkumoa edustavan, yhä toimivan vireän teollisuusyhteisön keuhkoin. Kaikkeuden kruununa komeilee Suomen pienin kivikirkko, Teijon tärkein maamerkki. Tänne on helppo löytää, mutta täältä ei tahtoisi lainkaan lähteä pois…
Ja näinhän meille on käynyt, itse kullekin. Teijo on rauhaa rakastavan paratiisi, luonnonystävän ja lapsenmielen taivas, josta hiljaisuuden vastapainoksi löytyy juuri sopivasti vilskettä ja vilinää myös vaativiin kotitarpeisiin. Lokoisan raukean talviunielon jälkeen kylä herää kesällä satumetsämme lehtojen tavoin konkreettisesti eloon, kun paikalliset ja kauempaa tulevat karistavat talviturkin yltään ja nauttivat täysin palkein metsän ja meren ja kylän ytimen tarjoamista virikkeistä. Pieni mutta pippurinen kylä palvelee asukkaitaan ja kävijöitään tarmokkaasti ympäri vuoden eikä teijolaisen todellakaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan: täältä löytyy oma kotoisa kauppa, turvallinen kyläkoulu, viihtyisä lounasravintola, kirkko, kartano, venesatama, kyläsauna… suuria ja pieniä yrityksiä kaikille sormille ja varpaille. Teijo on historiallisesta keskuskylärakenteestaan johtuen hyvin kompakti paketti – kaikki löytyy läheltä kylän sydäntä. Tapahtumia ja aktiviteetteja matkailun, kulttuurin ja liikunnan saralla on sesonkiaikana tuutin täydeltä. Ja talvihiljaiselon aikaan kaupunki valoineen on vain parikymmenminuuttisen päässä.
Myös yhdistystoiminta kylällä on sangen vilkasta. Paikallinen Kyläyhdistys häärää erityisen terhakkaasti oman kylän aktiivisena edunvalvojana. Täällä pidetään yhteisvoimin huolta kaikkien hyvinvoinnista ja viihtyvyydestä, asuinympäristöstä ja palvelutarjonnasta. Talkoovoimin on siivottu tienvarsia, raivattu metsiä, haravoitu kirkonmäkeä, kunnostettu koulua, hoidettu hautuumaata, järjestetty juhannusjuhlia… Ja yhdessä tekemisen ilo tarttuu sukupolvelta toiselle – talkoohenki on täällä hyvässä nosteessa. Se osoittaa, että tämä kylä on asukkaidensa sydämellä. Erityisenä silmäteränään teijolaiset vaalivat omaa kouluaan, jonka säilyminen tulevaisuuden haasteiden edessä on avainasioita harmonisen 2000-luvun lintukotomme elinvoimaisuuden kannalta.
Tuttu ja turvallinen, lämmin ja kotoisa, pieni mutta avara, yritteliäs ja rohkea, kaunis ja vanha ja arvokas – ei siitä pääse yli eikä ympäri: aivan vertaansa vailla tämä Teijon kylä. Ihmisetkin mahtuvat täällä mukavasti mukiin, ainakin jos varaa aluksi riittävän tilavan kupin. 🙂 Teijolla on ruukkihistoriansa ansiosta yhteisöllisyydessä pitkät perinteet – ehkä juuri siksi täällä sujuvassa sulatusuunissa elävät puuhakasta rinnakkaiseloaan niin pääkaupunkiseutulaiset, pohojalaiset kuin syntyperäiset varsinaissuomalaiset. Suvaitsevaisuuden, avarakatseisuuden ja vastaanottavaisuuden kaikelle uudelle aistii muualta muuttanut täällä ihmeen konkreettisesti. Tänne on helppo tulla ummikkonakin – ehkä juuri siksi niin monet – nuoret ja vanhat, yksilöt ja perheet – ovat viime vuosina vaeltaneet muualta Suomesta tänne. Ja niin kylä ja yhteisö uudistuu, rikastuu ja muuttuu jatkuvasti, kanta- ja uudisasukkaiden elävässä vuorovaikutuksessa.
Täällä on hyvä asua ja elää. Nauttia lapsuudesta, kypsyydestä, elämästä, olemisesta, tekemisestä, tekemättömyydestä. Puitteet ovat ainutlaatuiset, kaikki muu lepää omissa käsissämme. Ja niissähän on voimaa, jotka tänne Jumalan selän eteen ovat asettuneet. Teijo antaa takuuvarmasti jokaiselle jotakin, mutta vasta täällä meren äärellä, vuosisataisten tammien katveessa, lokkien, trukkien ja lasten äänten keskellä, keskellä kylän tyytyväistä kehräystä, voi konkreettisesti tuntea ja kokea sen, mitä se antaa juuri sinulle. Teijon hengen vaikutuksen alaisena hiipii mieleen luja luottamus ja usko siihen, että ei ainoastaan menneisyys, vaan myös tulevaisuus on tässä kylässä.