Teijon alue Kyläyhdistys Palvelut Muut yhdistykset Tarinoita Yhteydet Linkit

  Tarinoita

Irja

Marjatta

Pirjo

Sonja

Tarja

Tiina

Timo

Etusivu > Tarinoita > Tarja

Tarjan aarre löytyi Mathildedalista

Tarja Pölönen avasi oman hoitolan Kirkkonummelle toukokuussa 2001. Aluksi hän toimi vuokralla keskustassa sijaitsevan kauneushoitolan yhteydessä. Asiakaskunnan kasvaessa ja vakiintuessa hän muutti hoitolansa kotinsa yhteyteen, jossa hän sai hyvät rauhalliset puitteet hoitaa asiakkaitaan.

Pian Tarjalle kehkeytyi haave saada itselleen sellainen paikka, jossa hän voisi toteuttaa kokonaisvaltaisemmin ihmisen hyvinvointipalveluja - jotain missä voisi hoitojen lisäksi tarjota majoitusta, hyvää ruokaa, lepoa ja luonnon rauhaa. Syntyi unelma, joka jäi kytemään alitajunnan syövereihin. Tarja luki myös Kristiina Harjun aarrekarttakirjan, ja innostui tekemään itselleen unelmastaan oman aarrekartan. Tällöin elettiin vuotta 2003. Vuonna 2004 aarrekarttaa taas vähän tarkisteltiin. Tarja liimasi omaan karttaansa kuvan vanhasta kartanosta ja päälle tekstin ”vanhaa kunnioittaen”. Sitten kartta unohtui hyllyn päälle viideksi vuodeksi. Mutta unelma eli omaa elämäänsä alitajunnassa ilman että sen eteen tehtiin mitään aktiivisesti.

Elettiin heinä-elokuun vaihdetta 2009. Tarjalle tuli sähköpostilla ilmoitus eräältä kiinteistövälittäjältä, että Nurmijärvellä olisi myytävänä omakotitalo, jossa olisi alakerrassa hoitolatilat. Tarja kertoi siitä miehelleen, mutta ei innostunut paikasta ja tiloista. Leo meni sitten ihan huvikseen nettiin katselemaan olisiko jotakin sopivaa kiinteistöä tarjolla. Niin hän ajautui Kiinteistökolmion sivuille ja löysi sieltä 1900-luvun alussa rakennetun kaksikerroksisen talon. Nähtyään talon, Tarja halusi lähteä välittömästi sitä katsomaan. Kun he pääsivät talon pihaan, tuli molemmille voimakas tunne, että tämä on ”meidän paikkamme”. Nähtyään talon sisältä, tuli varmuus – tämä se on. Unelmien talo. Maaseudun rauhassa, mutta virkeän vapaa-ajan keskuksen tuntumassa. Talossa oli niin sanottu hyvä henki, jonka Tarja nopeasti aistii tullessaan uuteen tilaan. Juuri sellainen, mistä Tarja oli aarrekarttaansa unelmoinut: vanha talo, mutta vanhaa kunnioittaen entisöity. Majoitustiloja kahdessa täysin uudistetussa kaksiossa, joissa oma keittiö ja kylpyhuone. Ja vielä riittävästi tilaa hoitolalle ja omalle perheelle.

Nyt ei aikailtu enempää, vaan laitettiin pyörät pyörimään. Kolmen päivän päästä käytiin vielä toistamiseen katsomassa taloa ja paikka näytti entistä ihanammalta. Seuraavana päivänä jätettiin jo tarjous, joka hyväksyttiin ja siitä viikon päästä allekirjoitettiin kaupat. Vielä samana iltana muutettiin uuteen kotiin, koska poikien koulunkäynti uudessa koulussa alkoi heti seuraavana päivänä. Perhe oli valmis luopumaan ”kaikesta vanhasta” ja niinpä Kirkkonummen koti laitettiin saman tien myyntiin. Kaikkeen tähän meni aikaa runsas viikko! Ja elämä oli täysin uusilla uomilla. Kirkkonummella toki asuu vielä perheen lukiota käyvä tytär.

Muutossa Tarja löysi hyllyn päälle ”unohtuneen” aarrekarttansa viiden vuoden takaa. Kylmien väreiden kulkiessa pitkin selkäpiitä hän luki karttaansa, jota ei ollut muistellut vuosiin. Aarrekarttaan sommiteltu unelma vastasi tätä löydettyä taloa täydellisesti!

Tarjan aviomies, Leo, on myös yksityisyrittäjä. Leo on pitänyt omaa malliveistämöyritystään jo vuodesta 1989 lähtien sekä Helsingissä että Kirkkonummella. Leo jatkaa veistämöyritystään Teijolla, josta hänelle kunnostettiin vuokratilat. Leo on myös osittain mukana Tarjan yritystoiminnassa.

Nyt Raasepori-kiinteistössä toimii Hoitola & Majoitus Sypressi Oy. Toimintaan kuuluu majoitustilojen vuokrausta, ateriapalveluita sekä erilaisia hierontahoitoja. Tarja on erikoistunut perinteisen hieronnan lisäksi aroma- ja vyöhyketerapiaan, hot stone-kuumakivihierontaan, intialaiseen päähierontaan ja turvehoitoihin.

Kesällä 2010 Raaseporin pihamaalla toimii kesäkahvila, jossa tarjotaan kahvilatuotteiden lisäksi keittolounasta ja salaatteja. Kahvilassa on C-oikeudet. Toukokuussa kahvila on auki säävarauksella ainakin viikonloput ja kesäkuukausina joka päivä. Kahvilan asiakaspaikoista osa on sisällä teltassa ja osa ulkona terassilla.

Sypressin kotisivut