![]() |
|||||||
| Teijon alue | Kyläyhdistys | Palvelut | Muut yhdistykset | Tarinoita | Yhteydet | Linkit | |
|
Etusivu > Kyläkuumisia
Kyläkuulumisia neljä kertaa vuodessaKyläkuulumisia on Teijon Alueen Kyläyhdistyksen jäsenlehti, joka on ilmestynyt vuoden 2004 lopusta saakka. Alkuaikoina lehti ilmestyi kolme kertaa vuodessa. Kyläsuunnitelman tekemisen myötä ilmestymiskertoja lisättiin yhdellä vuonna 2007. Jäsenlehti ilmestyy siis:
Jäsenlehti jaetaan kaikkiin alueen talouksiin - myös kaikkiin vapaa-ajan asuntoihin, joissa on postilaatikko. Lomalaisia varten toukokuun numerosta otetaan hieman suurempi painos. Kannatusjäsenet saavat lehden haluamaansa osoitteeseen. Kaikkia numeroita voi hakea Manteli-kaupasta, Vilniemen Valinnasta/postista ja Terho-ravintolasta, kesäaikaan myös Kyläkonttori Kahvilasta ja Sypressistä. Kyläkuulumisia-lehti palvelee erityisesti kyläyhdistyksen tarpeita. Mahdollisuuksien mukaan tilaa annetaan myös alueen muille yhdistyksille. Kyläkuulumisten kopiointikustannuksista pääosa katetaan julkaisemalla maksullisia yritysesittelyitä paikallisista yrityksistä sekä yritysten pieniä tapahtumailmoituksia. Lehdessä ilmestyneet esittelyt alueen muista yhdistyksistä on koottu tälle sivustolla Muut yhdistykset-otsikon alle. Kyläkuulumisia-lehden käytännön toimittamis- ja taittamistyön tekee Tiedotustiimi. Syyskuun 2009 jälkeen ilmestyneet Kyläkuulumisia-lehdet avautuvat uuteen ikkunaan: Kyläkuulumisia 2/2011, maakunnallisen kyläkilpailuvoiton juhlanumero Seuraava Kyläkuulumisia-lehti ilmestyy maaliskuussa 2012. |
|||||||