Kuukauden Kyläläisiä 2011-2012

Teijon alueen kylät voittivat Suomen Vuoden Kylä 2011 -kilpailun syyskuussa 2011. Teijon Alueen Kyläyhdistyksen Tiedotustiimi juhlii voittoa julkaisemalla 12-osaisen juttusarjan otsikolla Kuukauden Kyläläinen. Idean olemme napanneet Vuoden 2010 Kylältä Vihtijärveltä. Uskomme, että tarinat tuovat uutta näkökulmaa alueemme kylätoimintaan. Haluamme esitellä mielenkiintoisia, yllättäviäkin Teijon alueella toimivia persoonia. Tarinat ilmestyvät tänne kotisivuille aina kuukauden alkupäivinä. Ehdotuksia Kuukauden Kyläläiseksi - perusteluineen - voi lähettää Tiedotustiimin vetäjälle, p. 044 596 9300, tiedottaja(at)teijo.fi.

Helmikuu: Kaino Tuomi, Mathildedal

Perustelut: "Kaino Tuomi tuntee kylien historian"

Helmikuun kyläläistä ehdotti Kyläyhdistyksen hallitus, joka perustelee ehdotustaan: "Kaino Tuomi on melko korkeasta iästään huolimatta edelleen aktiivinen kyläläinen. Hänen muistitietonsa avulla kylän historian dokumentointia on toteutettu useammassa eri yhteydessä. Työuransa Kaino on Teijon Tehtaiden palveluksessa.”

Mihin sitä kotoaan lähtis

Helmikuun kuukauden kyläläinen on nähnyt monenlaiset ajat Mathildedalin kylän raitilla. Kaino Tuomi on syntynyt Mörstin mökkiin vuonna 1929. Mathildedalissa hän on asunut koko ikänsä. Työelämänsä Kaino on tehnyt Teijon Tehtaiden palveluksessa; hän on nähnyt alueen teollisuuden muutoksen aivan lähietäisyydeltä.

”Aikanaan tehdas omisti Matildan, Teijon ja Kirjakkalan ruukit. Nykyään on erilaista, kun alueet ovat eri ihmisten omistuksessa ja teollisuuskin on muuttunut. Wihurien aikaan teollisuus siirrettiin Matildasta Teijolle ja tänne jäi vain valuosien tekeminen ja ratakiskojen karkaisimo muutamiksi vuosiksi”, Tuomi muistelee.

Teollisuuden siirtyminen tiesi työmatkan pitenemistä kylän miehille, niinpä tehdas järjesti ensin täysin ilmaisen kuljetuksen: ”Alussa mentiin kuorma-auton lavalla Teijolle, sitten myöhemmin tuli linja-autovuoro, jonka käytöstä otettiin pieni korvaus.”

Nykyään Mathildedalista pääsee Perniöön asioimaan kerran viikossa. Oma auto on kylien julkisen liikenteen vähyyden takia tärkeä väline. Mitä Kainon arkeen kuuluu asiointireissujen lisäksi nykyisin?

”Kalastusta ja lenkkeilyä sekä puutarhanhoitoa ja kun omakotitalossa asuu, niin myös noita talonmiehen töitä”, hän naurahtaa.

Tuomi ei kaipaa kylään mitään ihmeellistä, mutta toiveena olisi saada kylään kauppa.

Kaino kiteyttääkin varmasti monen alueella asuvan ajatukset kun lausahtaa: ”Mihin sitä kotoaan lähtis, näin olen sanonut kaikille, jotka ovat ihmetelleet miten olen viihtynyt Matildassa niin kauan”. (Teksti ja kuva: Anu Gustafsson.)

Tammikuu: Hilkka ja Juha Virkki, Kirjakkala-Mutainen

Perustelut: Yritteliäs pariskunta

Tammikuun kyläläistä ehdottivat Lasse Kurppa ja Tuula Karjunen Kirjakkalasta. Heidän mielestään Hilkka ja Juha Virkki ovat aktiivisia, ennakkoluulottomia ja aikaansaavia ihmisiä. Pariskunta on erinomainen esimerkki yrittäjistä, jotka ovat maatalousyrittäjyyden jälkeen löytäneet uuden elinkeinon. Jos joku ei ole vielä tutustunut Lohenrenkaaseen, kannattaa varata muutama tunti aikaa ja lähteä tutustumaan niin yritykseen kuin yrittäjiinkin.

Erämaakeidas kylämaisemissa

Hilkka ja Juha Virkki pyörittävät Lohenrengas-nimistä yritystä Teijolla Mutaisten kylässä. Lohenrengas on idyllinen kolme järveä - joista suurin on Kivijärvi - käsittävä erämaakeidas kauniilla metsäalueella Huhdanmäen kupeessa. Järviin istutetut kalat on tarkoitettu urheilukalastajien ja tavallisten onkijoiden houkuttimiksi. Kävijäjoukko koostuu aktiivisista perhokalastajista tavallisiin onkijoihin ”vauvasta vaariin”.

Lohenrengas-ajatusta kypsyteltiin pitkään. Jo Juhan isä mietti alueen ennallistamista ja Kivijärven palauttamista alkuperäiseen paikkaansa. Vielä 1920-luvulla Kivijärvi oli lainehtinut metsäisellä alueella. Sitten se oli kuivatettu ja maa oli otettu maatalouden käyttöön. Juhan kotitalo laajennettiin 1978 nykyiseen kokoonsa, jonne Hilkka vaimo muutti vuonna 1987. Hilkka on syntynyt Karinaisissa, josta Loimaan kouluvuosien ja muiden jatko-opintojen jälkeen päätyi Mutaisten kylään. Hän ryhtyi hoitamaan maatalouden lisäksi lypsykarjaa ja synnytti siinä sivussa kuusi lasta, joista kaksi on muuttanut Salon keskustaan. Lohenrengas ja Kivijärven palauttaminen ennalleen alkoi konkretisoitua 2000-luvulla. Samalla päätettiin kaivaa paikat myös kahdelle pienemmälle järvelle. Vesi virtasi järviin omista luonnonlähteistä. Kaikki oli valmista kesällä 2004, jolloin Lohenrengas avattiin ja vihittiin käyttöönsä. Tätä ennen lypsykarjatalous oli lopetettu.

Järviin istutettiin aluksi kirjolohen ja taimenen poikasia. Myöhemmin vesistöön lisättiin ravut. Tällä hetkellä järvissä ui myös siian poikasia. Kalastajat ovat ottaneet kiinnostuneena vastaan tämän eksoottisen erämaajärvillä kalastamisen. Pääosassa ovat perhokalastajat, jotka käyvät paikalla harjoittelemassa valtakunnallisia kalastuskilpailuja varten. Eteläisen Suomen urheilukalastajat ja paikalliset asukkaat ovat myös löytäneet Lohenrenkaan järvet.

Perhokalastuksen kelluntarengas SM-kilpailuja on järvillä järjestetty kolme kertaa. Siinä kalastaja istuu kelluntarenkaan sisällä räpylät jalassa ja siirtelee jaloillaan ”alusta” sopiviin paikkoihin järvellä. Perhokalastuksen SM-joukkuekilpailut on järjestetty kerran. Perhokalastuksen SM-karsintakilpailuja on kaksi kertaa vuodessa. Niitä järjestetään ympäri Suomen kaksikymmentä ja finaali pidetään jossain Keski- tai Pohjois-Suomen virtavesissä. Kilpailujen järjestäjinä toimivat perhokalastusseurat, jotka hakevat kisoja Suomen Urheilukalastajien Liitolta (SUKL), joka on kattojärjestö. Lohenrenkaalla ja Matildajärvellä yhdessä järjestetyt vuoden 2011 lokakuun karsintakilpailut antoivat Lohenrenkaalta kappalemääräisesti yli sata kalaa kahden päivän kisassa.

Kyläyhdistys on järjestänyt useita tilaisuuksia Lohenrenkaalla. Syksyllä 2004 kyläläiset kävivät joukolla (70 henkeä) tutustumassa alueeseen. Osa kalasteli ja osa nautti mahtavista maisemista Huhdanmäen huipulta, jossa sijaitsi yksi grillipaikoista. Vuonna 2007 kyläyhdistys järjesti järvillä kalastuskilpailun. Paikalle saapui 50 kyläläistä, joista 12 osallistui kilpailuun, muiden nauttiessa kauniista luonnosta ja runsaasta tarjoilusta. Suurimman kalan sai alle 10-vuotiaiden sarjassa kilpaillut Sarianne Nieminen. Lohisaalis painoi 1350 grammaa. Laavulla tapahtuneen palkintojenjaon yhteydessä nautittiin savustettua lohta ja kahvia leivonnaisineen. Talvella 2011 kyläyhdistys järjesti järvillä pilkkikisat, mutta saalis jäi hyvin vaatimattomaksi. Kaloja eivät syötit kiinnostaneet.

Lohenrenkaalla voi siis kalastaa vuoden ympäri ja periaatteessa myös kellon ympäri. Kauniina kesäaamuna saattaa innokas perhokalastaja tulla järville jo klo 02.00. Kioskilta voi vuokrata välineitä ja syöttejä sekä omaksi nautinnoksi ostaa kahvia, leivonnaisia ja virvokkeita. Myös ateriapalvelut voi tilata etukäteen. Pääsymaksuna peritään 5 euroa per onkija. Pyydystetystä kirjolohesta joutuu maksamaan 10 euroa per kilo. Ravustusaikana rapuja voi pyydystää itse tai sitten ostaa valmiiksi pyydystettyjä. Lohenrengas pyrkii jatkossa järjestämään myös majoituspalvelua.

Juhalta riittää päätoimensa lisäksi aikaa myös sirkkelisahauspalveluun, eli hän sahaa naapurien tuomia tukkipuita lankuiksi ja laudoiksi. Tapaninpäivän myrskyn jälkeen on odotettavissa kiireinen alkutalvi sahausrintamalla. Kun tähän vielä lisää erilaiset traktorilla tehtävät kaivaus- ja raivauspalvelut lähikylissä, niin ymmärtää, että vapaa-ajan ongelmia ei ole.

Virkit hoitavat myös Villi Pohjolan hallinnassa olevan Kirjakkalan Ruukin kiinteistöjä talonmiehen ominaisuudessa. Monenlaista huoltohommaa tarvitaan vuoden aikana ja asiakkaiden käydessä täytyy katsoa, että kaikki on kunnossa ennen ja jälkeen. (Haastattelu: Aila ja Jarkko Salmivaara. Teksti: Jarkko Salmivaara. Kuvat: Aila Salmivaara.)

Joulukuu 2011: Ada Tammi, Teijo

Perustelut: "Ada on hyvä esimerkki aktiivisesta teijolaisnuoresta"

Joulukuun kyläläistä ehdotti Teijon virkistystiimi, jonka vetäjät perustelevat ehdotustaan: "Ada Tammen lauluääni hurmasi Musiikkia kynttilän valossa -konsertissa lokakuussa Teijon kirkossa. Yleisö kuunteli ihastuneena ja antoi esityksen päätteeksi raikuvat aplodit. Harva kuulijoista oli tiennyt, kuinka taitava laulaja Ada on. Esiintymiskokemusta Adalla toki on teatterilavalta; onhan hän ollut mukana Ruukin Avain -kesäteatterissa. Lisäksi Ada on yksi niistä nuorista, jotka ovat olleet mukana kyläyhdistyksen Teijon virkistystiimin toiminnassa. Olemme iloisia, että olemme saaneet myös nuoria aktiivisiksi kylätoimijoiksi."

Teijo on mahtava paikka asua

Ada Tammi on 13-vuotias nuori Teijolta. Hän on aina asunut Teijolla, eikä halua vaihtaa kotikyläänsä mihinkään. Ada on ollut Teijon päiväkodissa ennen kouluikää ja Teijon koulussa koko alakouluajan. Adan mielestä Teijon koulu on tosi kiva koulu. Nyt hän käy Hermannin koulua Salon keskustassa, jonne hän kulkee linja-autolla päivittäin. Ada opiskelee englanninkielisellä 8. luokalla.

Vapaa-ajalla Ada käy laulutunneilla ja kirjoittaa tarinoita. Välillä hän lenkkeilee Muusa-koiran kanssa Sahajärven Luonnonpuistossa. Lisäksi hän tykkää leipomisesta. Talvisin Ada käy laskettelemassa läheisessä laskettelurinteessä. Kesäisin hän on mukana näyttelemässä Ruukin Avain –kesäteatterissa, Mathildedalissa. Hän on ollut mukana kesäteatterissa jo neljä kesää.

Teijon alueella on hienot maisemat ja syksyllä ja keväällä on mukava käydä paistamassa makkaraa retkeilyalueen nuotiolla. Kesäisin täällä pääsee helposti uimaan ja rantavaihtoehtoja on paljon. Ihmiset ovat mukavia ja kaikki tuntevat toinen toisensa. Adan mielestä Teijo on mahtava paikka asua.

Kuvassa Ada laulaa Matilda Talolla 3.12. järjestetyssä Valtakunnan Vuoden Kylä 2011 -kyläjuhlassa. Adaa säestää Jouni Lampinen. (Teksti: Ada Tammi. Kuva: Tatu Gustafsson.)

Marraskuu 2011: Toivo Holmberg, Teijo

Perustelut: "Toivo on monien tarinoiden mies."

Marraskuun kyläläistä ehdotti muutama nimettömäksi jäävä Teijon Venekerhon jäsen. He perustelevat ehdotustaan: ”Toivon ehtymättömän tarina-arkiston juttuja kuunnellessa saa nauraa. Teijon alueen kylien näkökulmasta on arvokasta, että Toivolla on valtavasti valokuvia tästä alueesta. Toivo osallistuu aktiivisesti venekerhon toimintaan. Lisäksihän hän muun muassa johtaa Eläkkeensaajien kuoroa. On siis monessa mukana.”

Elinikäistä oppimista

Toivo Holmberg on syntynyt Teijolla 1936. Perhe muutti Perniön asemalle pojan ollessa 3-vuotias. Koulun Toivo kävi Saurussa. Ennen paluuta synnyinsijoilleen Toivo asui muun muassa Paimiossa, Halikossa sekä Ruotsin Vadstenassa. Siellä hän oli töissä tehtaassa, joka valmisti meijerikoneita. Toivo kertoo olleensa kovin ujo poika. Jotain hänen luonteestaan kuitenkin paljastaa se, että naapurimaassa hän halusi kaikin keinoin päästä opiskelemaan folkhögskolaniin eli sikäläiseen ”kansankorkeakouluun”. Niinpä Paimion kansanopiston johtaja kirjoitti kielitaidottomalle paperin, että Toivo osaa ruotsia. ”Eivät ne minua sieltä sitten poiskaan ajaneet. Yleissivistäviä aineita opiskelin.”

Kotimaahan palattuaan Toivo meni sotaväkeen, jonka jälkeen alkoi työura Teijolla, ensin verstaassa autopuolella 1950-luvun lopulla. ”Sitten minut pyydettiin piirustuskonttoriin töihin. En tiedä miksi, olisiko hyvä käsiala vaan pantu merkille. Finnmekanon aikana työväkeä vähennettiin: minutkin ulkoistettiin ja rupesin valokuvaajaksi. Olen kuvannut sekä tuotekuvia että ihmisiä, myös filmille. Piti kuvata kaikkea, isoista perävaunuyhdistelmistä pieniin nappeihin. Työ oli mukavaa ja vaihtelevaa.”

Toivolla on ollut valokuvausliike sekä Salossa että Taalintehtaalla. Kokemusta kertyi paljon muun muassa päiväkotilasten ja koululaisten kuvaamisesta. Toivo on kuvannut myös Teijon koulun oppilaita, opettajia sekä juhlatilaisuuksia. Lisäksi kuvia löytyy Kalliorinteen päiväkodin lapsista.

Teijon Vilniemessä vaimonsa Marja-Liisan kanssa asuva Toivo tykkää kotikulmistaan. Hänellä on kuvia Teijosta 1950-luvusta nykypäivään. ”Kauneinta Teijoa on kirkko ja kartanon ympäristö, tietysti luonnonpuisto, järvet, kalliot ja suot siellä.” Valokuvausta Toivo harrastaa edelleen. ”Tämä digiaika innostaa minua; nykytekniikka on niin kivaa. Kuvaan järjestelmäkameran lisäksi kännykällä. Minulla on myös tietokone kuvien käsittelyä ja tallentamista varten. Koko ajan on jotain mitä en osaa, koko ajan pitää oppia lisää.”

Sama elinikäisen oppimisen ajatusta Toivo soveltaa toiseen lempiharrastukseensa laulamiseen: ”Olen opiskellut yksinlaulua 50 vuotta, kansalaisopistossa enimmäkseen. Sieltä sanoivat muutama vuosi sitten, että jos on viisi vuotta ollut kurssilla, on pidettävä vuosi taukoa, ennen kuin jatkaa. Minä nostin ison metelin, ja uhkasin soittaa muumimammalle. On pakko harjoitella, että ääni pysyy kunnossa. Eivät ole sen jälkeen asiasta puhuneet.”

Toivo johtaa Teijon Eläkkeensaajien kuoroa, jolla on harjoitukset noin kerran viikossa palokunnan talolla. Kuoro esiintyy kymmenisen kertaa vuodessa, muun muassa vanhainkodeissa ja erilaisissa juhlissa. Kuoroesiintymisten rinnalla Toivolla on yksinlaulukeikkoja esimerkiksi hautajaisissa ja syntymäpäiväjuhlilla. Nykyinen keikkatahti on kuitenkin pientä aikaisempaan verrattuna: ”Ensimmäisen kerran olin keikalla 1972. Sitten melkein joka viikko mentiin, arviolta vuoteen 2000 saakka, eli keikkoja kertyi noin 2000. Ensin olin Lindströmin orkesterin solisti, sitten Oregonin. Lisäksi olen laulanut Perniön mieskuorossa, Perniön kirkkokuorossa ja Salon Laulu-Sepoissa.”

Toivo höystää esiintymisiään tarinoilla, jotka hän on tarkalla korvalla napannut elävästä elämästä. Hän jutustelee tositarinaa teijolaisesta sähkömiehestä, joka oli kova kertomaan juttuja, joiden todenperäisyydestä ei voinut olla täysin varma. ”Kerran tämä mies kertoi liikkuneensa heikolla meren jäällä potkukelkalla, pimeässä. Mies putosi jäihin. Kuutamossa hän oli nähnyt, että potkukelkka oli 10 metrin syvyydessä. Sieltä hän sen sukelsi ja tuli vielä märissä vaatteissa kotiinkin. Hänen poikansa kuuntelivat näitä juttuja ja yrittivät hillitä isäänsä”, myhäilee Toivo.

Toivo veneilee paljon: ”Veneen kanssa olen liikkunut 40 vuotta. Perinteenä on ollut tehdä yksi pidempi veneretki joka kesä. Myrskyluodolla ja Maarianhaminassa käytiin viime vuonna. Tänä kesänä kierrettiin Metsähallituksen saaria ja käytiin jälleen myös Ahvenanmaan puolella.” Teijon Venekerhon saaritukikohdassa Stora Krokössä Toivo ja Marja-Liisa käyvät itse rakennetun Liisa-veneen kanssa monta kertaa vuodessa. Saaressa kalastetaan ja syödään kalaa, jos mahdollista. ”Kerran oli kauhea kuhina Krökön lahdessa. Vietiin kaverin kanssa verkot. Seuraavana aamuna niissä oli niin paljon lahnoja, ettei voinut verkkoja nostaa; ne piti hinata rantaan.”

Kuntonsa ylläpitämiseksi Toivo pyöräilee päivittäin. Talvella hän kaivaa esiin nastarengaspyörän sekä sukset. Hän harrastaa myös moottoripyöräilyä ja ampumista. Kaikkea tekemistä sävyttää lempeä huumori sekä uteliaisuus ja halu oppia uutta. ”Se on hyvä, että meitä ihmisii on niin erilaisia. Nautin oikein, kun joku tulee kertomaan hauskoja juttuja.”

Kuvissa Toivo laulaa Teijon kirkossa lokakuun lopussa järjestetyssä ”Musiikkia kynttilän valossa” –tilaisuudessa, jossa esiintyi myös hänen johtamansa Teijon Eläkkeensaajien laulukööri. (Teksti: Marja-Sisko Ranta. Kuvat: Ari Ranta.)

P.S. Teijon Venekerho valitsi Toivo Holmbergin yhdistyksen kunniajäseneksi syyskokouksessa 17.11.2011. Myös Kyläyhdistys onnittelee Toivoa!

Lokakuu 2011: Elina Rantamäki, Mathildedal

Perustelut: "Elina on aktiivinen, uusi kyläläinen."

Lokakuun kyläläistä ehdotti Tiedotustiimi, joka perustelee ehdotustaan seuraavasti: "Kyläyhdistyksen Palvelutiimi lähettää Teijon alueelle muuttaville Tervetuloa kylään -kirjeen, johon sisältyy muun muassa Kyläyhdistyksen Kyläkuulumisia-jäsenlehti ja Teijon alueen palveluhakemisto sekä muita esitteitä alueesta. Kirjeen saatuaan Elina Rantamäki lähetti välittömästi sähköpostia Palvelutiimille ja kertoi huolistaan, jotka liittyivät lasten koulutien turvallisuuteen. Tällainen oma-aloitteisuus ja aktiivisuus ilahdutti meitä kovasti. Samaan aikaan Tiedotustiimimme kokoontui ja sopi Kuukauden Kyläläinen -juttusarjasta. Halusimme aloittaa uudesta asukkaasta. Ennen kuin edes mietimme muita nimiä, päätimme kysyä Elinaa, joka iloksemme suostui ja lähti innolla mukaan myös tiimitoimintaan." Tiimityön Elina aloitti kirjoittamalla ensimmäisen Kuukauden Kyläläinen -esittelyn! :-D Tiimiläiset Anu, Taru, Tatu, Pauli, Henri ja Marja-Sisko toivottavat Elinan lämpimästi tervetulleeksi kylään ja tiimiin!

Annetaanpa puheenvuoro Elinalle:

Täällä asuu onni

Rakastuminen on ihmeellinen voima. Se saa ihmisen tekemään päätöksiä, joita ei ole punnittu järjellä, vaan sydämellä. Niin meille kävi, kun ensi kertaa tulimme viime kevättalvena viikonloppulomalle Mathildedaliin ja kävimme katsomassa myynnissä olevaa Plattapoffin toista puolikasta. Ystävät sanoivat meidän olevan tosi rohkeita, kun kerroimme aikeistamme muuttaa merenrantakylään, jossa asuu pysyvästi 130 asukasta. Rohkeudella ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. He eivät tajunneet, että olimme rakastuneita.

Nyt tätä kirjoittaessani meidän suhteemme on viisi kuukautta vanha. Kesä oli varsinainen honeymoon. Tartutimme ihastustamme eteenpäin ystäviimme. Kaikki vain hokivat, että eihän tällaista paikkaa voi olla olemassa Suomessa, täällä on niin kaunista. Monet myös pohtivat vakavissaan, voisivatko he muuttaa pois pääkaupunkiseudulta ja asettua pysyvästi tänne kauneuden ja hiljaisuuden keskelle. Tulijoita kylille olisi, mutta mistä elanto. Kesän lopussa kun yksi kesäasukas toisensa jälkeen lähti, olin iloinen että me jäimme.

Syksy on sujunut tutustumisen ja uuden elämän ihmettelyn merkeissä. Samoilen Louna-koiramme kanssa lähimetsissä sydämeni kyllyydestä. Kerran olen jo eksynyt ja soittanut miehelleni itku kurkussa - avuton kaupunkilainen ja sen kaupunkilaiskoira.

Pakastin on ensimmäistä kertaa elämässäni täynnä itse poimittuja mustikoita ja sieniä. Kaupasta valitsen lähituotteita aina, kun se on mahdollista. Aamuisin saatan lapset koulubussille seisomaan tien varteen ja tuleva pimeän aika pelottaa. Kaikki autoilijat eivät ole vielä huomanneet, että kylällä kulkee uusia koululaisia. Paikallislehdestä luen, kuinka vihaisiksi ja petetyiksi särkisalolaiset itsensä tuntevat, kun Särkisalokoti lakkautetaan. Lehdessä kerrotaan myös uudesta nousevasta Green care -konseptista vanhustenhoidossa, jossa ihmisen fyysinen ympäristö nousee tärkeäksi voimaannuttavaksi tekijäksi. Joku tässä yhtälössä mättää, mutta en oikein tiedä mikä. Mietin, miten voisin varmistaa, että saisin vanhanakin olla näissä maisemissa. Ehkä sellainen vanhenevien ihmisten yhteinen kommuuni voisi toimia täällä? Iltalenkillä ahmin silmilläni tähtitaivasta ja olen kiitollinen tästä hetkestä.

Ensimmäinen talvi kylillä on vääjäämättä edessä. Jännittää ja vähän pelottaakin. Miltähän pimeys tuntuu Helsingin valojen jälkeen? Moneltakohan pitää aamulla nousta kolaamaan lunta ja pitäisiköhän hankkia lumikengät? Ostan varastoon kauniita kynttilöitä ja selaan netistä erilaisia tulisijoja. Toivottavasti remonttimme on valmis ennen ensipakkasia ja ystävämme löytävät tiensä myös talviseen Mathildedaliin. Odotan kyläkoulun joulujuhlia ja tunnelmallisia joulumyyjäisiä Makasiineilla. Veikkaan, että tulen jäämään autoni kanssa jonnekin tien poskeen ja mieheni saa uuden itkuisen puhelinsoiton. Toivottavasti tulee kunnon talvi ja pääsemme hiihtämään.

Aika näyttää, millainen rakkaustarina tästä syntyy. Toivon ja uskon, että elinikäinen. Minusta Mathildedalilla ja sen lähikylillä on sellaista ainutlaatuista magiaa, joka vetää ihmisiä puoleensa ja saa heidät tekemään yhdessä töitä. Ilahduin kun minut pyydettiin mukaan Tiedotustiimiin. Saan olla mukana levittämässä Teijon kylien ilosanomaa ja kehittämässä sellaista tulevaisuuden kylää, joka toivon mukaan olisi kaikille halukkaille realistinen vaihtoehto pysyväksi asuinpaikaksi. Mielestäni kirjailija Matti Mäkelä puhui viisaita sanoja Kylätoimintapäivällä elokuussa, kun hän kehotti panostamaan kylien tulevaisuuteen; emme voi vain tukeutua vanhaan.

Hevoshaantien punaisen koirankopin päällä lukee Onni. En osaa sitä itse osuvammin kuvata, miltä tuntuu olla uusi kyläläinen ja mathildedalilainen: Täällä asuu onni.

Plattapoffissa, 26.9.2011

Elina Rantamäki

Kuvassa Elina ja Louna-koira. Elinan perhe muutti Mathildedaliin kesäkuussa 2011. Perheeseen kuuluvat isä Tuomo, kaksospojat Kalle ja Markus sekä Louna. (Kuva: Tuomo.)