Teijon koulu 140 vuotta

Vuoden 1869 alussa Teijolla aloitti toimintansa Teijon tehtaan yksityinen kansakoulu. Sitä ennen Teijolla toimi pedagogio; ensimmäiset kirjalliset merkinnät koulun pidosta ovat 1600- ja 1700-lukujen vaihteesta. Teijon tehtaankansakoulu muuttui kunnalliseksi kansakouluksi vuonna 1910 ja oli näin tiettävästi ensimmäinen kansakouluasetuksen mukainen koulu Varsinais-Suomessa. Nykyinen koulurakennus valmistui 1912. Kirjakkalan ja Mathildedalin koulut lopetettiin 1960-luvun lopussa, jolloin niiden piirit liitettiin Teijon koulupiiriin.

Kyläyhdistyksen Koulu- ja päiväkotitiimi halusi juhlistaa koulun merkittävää taivalta kunnolla. Jo keväällä kunnostettiin talkoovoimin koulun pihaa: istutettiin puita ja marjapensaita, pystytettiin maja, tehtiin kivilabyrintti. Alkusyksyllä koululaiset vielä itse siistivät pihaa ja upeana syyslauantaina 19.9.2009 vietettiin itse juhlaa.

Rehtori Mikko Linna avasi pihajuhlan muistellen lyhyesti omaa opettaja-aikaansa Teijon koulussa. Juhlapuheen piti Turun kulttuurihistorian professori Kari Immonen. Hän toi elävästi esiin koulunkäynnin vaiheita Cygnaeuksen ja Teijon tehtaiden ajoilta ja muistutti koulun ja kyläyhteisön merkityksestä toisilleen. Nykypäivän tehokkuus- ja tuottavuusodotuksiin nähden pienet koulut ovat aina uhanalaisia, vaikka niissä oppimisympäristö on kiistatta yksilöllisempi ja oppilaat kohdataan enemmän yksilöinä. Kautta aikojen on Teijolla toki totuttu tekemään itse. Professori Immonen katsookin luottavaisena kyliemme elinvoimaisuuteen myös tulevaisuudessa.

Professori Kari Immonen juhlapuhe alla kokonaisuudessaan.

Puheen jälkeen oppilaskuoro esitti ruokalan portailla kaksi laulua. Sitten oli vuorossa täytekakkukahvit, koulun tiloihin ja oppilaiden töihin tutustumista sekä seurustelua pihamaalla. Paikalla oli kaiken ikäisiä nykyisiä ja entisiä oppilaita ja henkilökuntaa; lähes 200 juhlavierasta viihtyi ja nautti mukavasta kouluhetkestä.

Juhlapuhe Teijon kansakoulun 140-vuotisjuhlassa 19.9.2009

Hyvät Teijon kansakoulun ja peruskoulun entiset ja nykyiset oppilaat, Hyvät teijolaiset, Hyvät kuulijat,

Teijon tehtaita hoidettiin 1860-luvun alussa kehnonlaisesti. Rahasta oli pula ja siksi myös kouluopetuksen ylläpito oli vaikeaa. Tähän saumaan senaatti tuli oikein sopivasti. Se antoi vuonna 1866 asetuksen kansakouluista. Siinä säädettiin – kaiken muun ohella – että valtionapua oli mahdollista antaa myös yksityisille kouluille. Näin myös Teijon tehtaan koulu tuli valtionavun piiriin. Opetustahan Teijolla oli annettu jo kauan, 1600-luvulta saakka. Varsinainen Teijon pedagogiokin oli käynnistynyt jo 1782, kun patruuna Kijkin leski Catharina oli testamentissaan määrännyt 12 000 kuparitaaleria “tehtaansaarnaaja-pedagogin” eli opettajan palkkaamiseen.

Nyt kysymys ei kuitenkaan ollut vain rahasta. Se tehtaan kansakoulu, joka vuonna 1869 aloitti toimintansa, oli monella tavoin toinen kuin Teijon aikaisemmat koulut. Nyt kysymys oli yhteiskunnan muuttumisesta – voimme puhua modernisoitumisesta eli uudenaikaistumisesta, ja kysymys oli tietysti myös Uno Cygnaeuksesta.

Vanhan ja uuden ajattelutavan yhteentörmäys näkyi hyvin esimerkiksi eräässä Suomettarellaisen kirjoituksessa vuodelta 1861. Siinä kuvattiin uuden tiedon tuottamaa ahdistusta näin: “Ämmät älysivät ensiksi vian, kuin pojat alkoivat heitä vanhoja ja paljon kokeneita vastaan väittää, että piru ei koskaan ollut näkyväinen eikä noituudella voitu mitään toimittaa. Se pisti ämmiä kovin vihaksi, kun he, niinkuin kokeneet ainakin, tiesivät noituudella ihmeitäkin tehtävän. Kuin pojat vielä rohkenivat lisätä, että tähdet olivat toinen toistansa etempänä, vapaasti avaruudessa luonnon järjestystä noutaen, ja maakin pyöri niiden muassa, niin ämmät ja vieläpä miehetkin kauhistuivat, sanoen nyt olevan viimeisen ajan, kuin jo maakin käännetään mullin mallin.”

Taikauskon ja noituuden maailmasta oli vaikea siirtyä sivistyksen ja uuden luonnontieteen valoon.

Yhteentörmäyskurssilla oli monin tavoin ja monien kanssa myös Cygnaeus. Hänen kouluohjelmansa oli 1800-luvun puolivälin maisemassa kansainvälisestikin radikaali. Tämän päivän näkökulmasta katsottuna se oli myös hämmästyttävän moderni. Cygnaeuksella oli koulua varten kolme pääperiaatetta. Ne olivat tyttöjen koulutuksen ensisijaisuus, kirkon ja koulun erottaminen ja ruumiin ja älyn kuuluminen yhteen.

Tyttöjen koulutuksesta Cygnaeus sanoi, että ellei jostain syystä voitaisi samanaikaisesti perustaa sekä tyttö- että poikakouluja, edelliset ovat tarpeellisempia kuin jälkimmäiset. Cygnaeuksen mukaan tyttö oli jo isänkodissa enemmän hyödyksi nuorempien sisarusten opettamiselle kuin poika. Pojat olivat usein ulkotyössä ja matkoilla, tyttö kotona. Lisäksi hänestä tuli sitten äiti, jolloin juuri hän oli usein lapsen ensimmäinen ja paras opettaja. Cygnaeus sanoi, ”kun on kyse kansanopetuksesta, etusija pitää antaa naisen opettamiselle”. Tämän vuoksi myös opettajaseminaarit olivat Suomessa sekä miehille että naisille tarkoitettuja, toisin kuin monissa muissa maissa.

Tyttöjen koulutuksen merkityksestä Cygnaeuksen käsitykset olivat samanlaiset kuin tänään. Kun esimerkiksi Afrikassa yritetään saada sivistys ja talous nousuun, ensimmäinen tehtävä on opettaa juuri tytöt lukemaan.

Cygnaeuksen toinen periaate oli, että kansakoulun tuli olla täydellisesti erillään kirkosta. Kirkko oli hänen mielestään sopimaton laitos valvomaan koulua. Lisäksi papit olivat hänen mielestään sopimattomia opettajiksi, koska he olivat tottuneet saarnaamaan, ja he jatkaisivat saarnaamistaan myös koulussa sen sijaan, että olisivat hiljaa ja rohkaisisivat oppilaita itseään puhumaan. Uskonnolla oli toki Cygnaeuksen koulussakin keskeinen asema, mutta itse koulutus ei saanut kirkon määräämää, niin kuin se aikaisemmin oli ollut.

Kolmas periaate oli, että eivät vain henkiset vaan myös ruumiilliset kyvyt olivat kehittämisen arvoisia. Sivistys sisälsi ne molemmat. Koti ja koulu –lehdessä kirjoitettiin 1864: ”Ja siinä juuri onki totinen sivistys, että valistuneen henkemme palveluksessa taitaisimme hyväksi käyttää kaikki ruumiillisen luontomme voimat ja lahjat.” Käsityöopetuksen kautta myös kädet tulivat sivistyksen työvälineiksi. Käsien kouluttaminen oli osa valistusta, valon tuomisen prosessia.

Eivät teijolaiset kylläkään käsiä juuri sivistyksen ja valistuksen näkökulmasta katselleet: heille kysymys oli leivästä. Käsillä valettiin portaat ja penkit, käsillä tehtiin napit ja puimakoneet. Käsissä oli teijolaisten elämä, ja tämä näkyi myös koulussa. Kansakoulu liitti lapset tiiviiksi osaksi tehtaanpatruunan johtamaa yhteisöä. Ahkeruus ja kurinalaisuus, täsmällisyys ja huolellisuus. Ne olivat hyveitä, jotka olivat tärkeitä elämässä, mutta ennen muuta ne olivat tärkeitä tehtaalla. Erityisen tärkeää oli kuitenkin isänmaanrakkauteen ja kristilliseen moraaliin kasvaminen; sitä kautta myös alttius yhteiskunnallisiin levottomuuksiin heikkeni. Tärkeää oli siis se, että lapset kasvoivat hyviksi työntekijöiksi ja hyviksi kansalaisiksi. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen tulivat ikään kuin kaupan päälle.

Joka tapauksessa tietoisuus hengen ja ruumiin yhteydestä on ollut keskeinen osa Teijon kouluelämää läpi vuosikymmenien. Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, miten tärkeä rooli erilaisilla urheiluharrastuksilla on ollut koulun arjessa. Opettaja, legendaarinen Irja Aunio on muistellut Perniön koulujen välisiä urheilukilpailuja näin: ”oli esimerkiks pesäpallokilpailu ja hiihtokilpailu. Ku mä tulin tänne nii tää miesopettaja osas vaan jalkapalloo. Mä opetin sitte pesäpallon ja sitte tuli pesäpallokilpailuja ja teijolaiset voitti aika hyvin, ja sitte oli hiihtokilpailuja. Silloin oli jonkunlaiset sukset melkein kaikilla, ja koulujenvälisissä kilpailuissa teijolaiset oli oikein hyviä, Kosken koulun kanssa oltiin vähä tasoissa.”

1900-luvun alkupuoliskolla kaikilla lapsilla ei siis ollut suksia, mutta ei ollut aina kenkiäkään eikä muuta tarvittavaa. Siksi oppilaiden avustaminen oli osa koulun arkea. Esimerkiksi vuosina 1912-1913 koulun puolesta hankittiin vaatteita koulun kaikille oppilaille ja myös 40-luvulla, sodan päätyttyä, vaateavustusten merkitys oli suuri. Sitä korosti evakkolasten tulo Teijoon ja kouluun. Köyhyys ja vähävaraisuus oli pitkään osa Teijon arkipäivää ja se vaikutti monin tavoin myös kouluun.

Hyvät kuulijat! Koulu on tietenkin aina oma, suljettu maailmansa opetussuunnitelmineen ja oppitunteineen, mutta samaan aikaan se on myös tärkeä osa sitä yhteisöä, jonka keskellä se on. Näin on erityisesti Teijossa. Viimeiset vuosikymmenet ovat täällä olleet voimakkaiden murrosten aikaa. Teijolaiset eivät kuitenkaan ole jääneet tätä murrosta ihmettelemään. Päinvastoin, he ovat itse ryhtyneet tuon muutoksen subjekteiksi, historian tekijöiksi. Tämän päivän näkökulmasta on helppo sanoa, että Teijon kylä on yhteisesti tehty, ja tässä tekemisessä koululla on ollut oma, tärkeä roolinsa; tämä yhteys näkyy myös tässä tilaisuudessa, joka ei ole kunnan tai koulun vaan Kyläyhdistyksen eli teijolaisten yhdessä järjestämä. Kun perinteisten toimijoiden, kartanon ja tehtaan rooli Teijon yhteisössä on heikentynyt, teijolaiset ovat ottaneet itse kylän haltuunsa. Siksi Teijo on tänään monipuolisempi ja ehkä vahvempikin kuin koskaan.

Teijon koulu on tänään pieni; oppilaita on 33 ja opettajia kolme. Pienuus ei tämän päivän koulu- ja kuntakeskustelussa ole mikään ideaalimalli, pikemminkin se on kironsana ja kauhistus kaikille tehokkuuden etsijöille. Kuitenkin tiedämme, että pienessä koulussa ja pienessä ryhmässä mahdollisuudet jokaisen oppilaan kohtaamiseen persoonana ja omana itsenään ovat aivan toisenlaiset kuin tuhannen oppilaan suurkoulussa. Kun tänään luotetaan suuruuden voimaan ja rakennetaan isoja kouluja, pienen koulun intiimisyys ja turvallisuus työnnetään syrjään. Se nähdään menneen maailman romantiikkaa, jolle nykyisessä tehokkuuden yhteiskunnassa ei ole sijaa. Kysymys ei kuitenkaan ole romantiikasta. Kysymys on siitä, että koulun täytyy olla ihmisen mittainen, ja myös yhteys opettajiin täytyy olla jokaisen oppilaan saatavilla, arkipäivässäkin.

Juhlapäivänä on hyvä suunnata katse menneeseen. Mieleen tulee paljon, koulutunteja, läksyjä, urheilun kisaa, iloisia tilanteita, mutta suruakin, haikeutta, kaikkea sitä, mitä kouluun ja elämään, teijolaiseen elämään kuuluu. Ennen muuta kuitenkin mieleen tulee koulutovereita ja opettajia, niitä ihmisiä, joiden kanssa koulutietä on kuljettu. Heidän kauttaan rakentuu muistojen ja nostalgiankin silta kouluaikaan ja sen moninaisiin kokemuksiin. Helposti ajatellaan, että tällainen muisteleminen ja nostalgia on menneeseen pakenemista ja nykypäivän kieltämistä. Niin ei kuitenkaan ole. Menneisyyden, historian kanssa on hyvä keskustella. Sitä kautta me ymmärrämme paremmin omaa elämäämme ja itseämme. Sitä kautta me pystymme myös paremmin varustautuneina suuntautumaan kohti tulevaa ja sen tarjoamia vaihtoehtoja. Siis muistelkaamme, mutta tulevaan suuntautuen.

Hyvät kuulijat, 140 vuoden ajan teijolaiset laihajalat ovat joka syksy aloittaneet marssinsa läpi suomalaisen yhteiskunnan organisaa-tioiden. Teijon koulu on kautta vuosikymmenien antanut ponnistus-pohjan yhä uusien oppilaspolvien elämälle. Koulu on koko olemassa olonsa ajan kantanut määrätietoisesti sen vastuun, jota varten se on aikanaan perustettu. Haasteisiin vastaamisen tavat vain ovat vuo-sikymmenien myötä muuttuneet. Tehtaan koulu oli monin tavoin toinen kuin 1900-luvun alkupuoliskon kansakoulu, ja se puolestaan toinen kuin tämän päivän yhtenäinen peruskoulu. Samalla kuitenkin ne periaatteelliset ratkaisut, joita suomalaisessa koululaitoksessa ja siis myös Teijon kansakoulussa aivan alkuvaiheessa tehtiin, ovat osoittaneet kestävyytensä. Se, että suomalainen koululaitos tä-nään on kansainvälisten vertailujen huipulla, ja että siitä on tullut Euroopan kiinnostavin kouluesimerkki, johon kaikkialta tullaan tutustumaan, on välittömässä yhteydessä noihin puolentoista vuosisa-dan takaisiin valintoihin. Myös siksi tänään on hyvä juhlia.

Esitän lämpimät ja kunnioittavat onnitteluni Teijon 140-vuotiaalle koululle.

Kari Immonen