Kirjakkalan Alun kesäkausi

Kirjakkalan Alun kesäkausi

Vuoden 2016 -kesän yleisurheilukausi käynnistyi 7. kesäkuuta Kirjakkalan Alun kentällä. Harjoitukset pidettiin tiistai-iltaisin kesän läpi kelistä riippumatta yhteensä 11 kertaa. Tiistaikisojen suurin osallistujamäärä oli 38 urheilijaa ja suurin määrä osallistujia oli 5-vuotiaiden poikien sarjassa: peräti 15 kilpailijaa!

Nuoremmilla lapsilla lajeina olivat pikajuoksu, pituushyppy ja pallonheitto; vanhemmat urheilijat pääsivat lisäksi työntämään kuulaa, heittämään keihästä ja kiekkoa sekä hyppäämään korkeutta ja kolmiloikkaa. Viimeiset tiistaikisat käytiin läpi 16. elokuuta, jonka jälkeen keskityttiin valmistautumaan seuran mestaruuskisoihin. Kolmiottelut kisattiinkin jo saman viikon sunnuntaina 21.elokuuta, jolloin mestaruutta saapui tavoittelemaan 38 kilpailijaa.

Kauden päättäjäiskahvitus sekä palkintojenjakotilaisuus pidettiin sunnuntaina 25. syyskuuta Kirjakkalan Alun talossa. Parkkipaikat täyttyivät autoista ja talossa oli tunnelmaa.

dsc_3809

Kauden aikana 80 eri kilpailijaa kirjautti nimensä tuloksiin. Heistä 60:n suoritukset palkittiin lusikalla. Jokaiselle joka oli osallistunut vähintään kaksi kertaa kesän aikana tiistaikisoihin, jaettiin tuloskortti ja lusikka seuran logo- ja kilpailuvuosikaiverruksella. Lusikan koko vaihteli hieman riippuen osallistumisaktiivisuudesta sekä menestymisestä kauden aikana. Lopuksi kolmiottelun mestarit palkittiin mitaleilla. Kulta, hopea ja pronssi menivät asianmukaisesti jokaisen sarjan kolmelle parhaimman tuloksen saavuttaneille. Myös neljännestä sijoituksesta eteenpäin tulleet saivat muistoksi mitalin mestaruusotteluun osallistumisestaan.

Kirjakkalan Alku kiittää kaikkia kesän aikana mukana olleita. Seuran vahva motto läpi kesän on ollut: Vierivät kivet eivät sammaloidu.

Kirjakkalan Alku on aktiivinen urheiluseura, joka on tiistaikisojen lisäksi tarjonnut kaikenikäisille mahdollisuutta harrastaa pesäpalloa kesäsunnuntaisin. Seura on tehnyt vuosien saatossa monenlaista yhteistyötä Teijon Alueen Kyläyhdistyksen kanssa esimerkiksi juhannusjuhlan toteutuksessa.

Tietoja kirjoittajasta

Rebekka Ruutikainen

Kyläyhdistyksen sihteeri, sihteeri(ät)teijo.fi