Teijon alue Kyläyhdistys Palvelut Muut yhdistykset Tarinoita Yhteydet Linkit
Etusivu > Jäsenrekisteri

Jäsenrekisteri päivittyy jatkuvasti

Yhdistyslain mukaan:

11 §: ”Yhdistyksen jäsenistä on hallituksen pidettävä luetteloa. Luetteloon on merkittävä kunkin jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka.”

12 §: ”Sen, joka tahtoo liittyä yhdistyksen jäseneksi, on ilmoitettava aikomuksestaan yhdistykselle. Jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus, jollei säännöissä ole toisin määrätty.”

Näin myös meillä: Teijon Alueen Kyläyhdistyksellä on jäsenrekisteri, johon varsinaiset jäsenet ovat voineet ilmoittaa nimensä ja osoitteensa. Valtaosa on ilmoittanut myös puhelinnumeronsa ja syntymäaikansa/-vuotensa. Jäsenet hyväksyy hallitus eli Kylätoimikunta.

Sääntöjemme mukaan kyläyhdistyksen jäseniä voivat olla kaikki alueella vakituisesti asuvat, 15 vuotta täyttäneet yksityishenkilöt sekä rekisteröidyt yhdistykset. Jäsenillä on oikeus* käyttää puhe- ja äänivaltaa yhdistyksen yleiskokouksessa sekä mahdollisuus tulla valituksi Kylätoimikuntaan ja/tai tiimeihin. Jäsenillä on myös oikeus tehdä kyläläisaloitteita.

Kyläyhdistyksen varsinaisten jäsenten luettelossa on noin 250 nimeä. Tämä on alle puolet alueen noin 600 yli 15-vuotiaasta asukkaasta. Koska yhdistyksen varsinaiset jäsenet eivät maksa jäsenmaksua, on rekisterissä myös ns. vanhentunutta tietoa kuten poismuuttaneita ja poisnukkuneita.

Kyläyhdistys on sitä ”voimakkaampi”, mitä enemmän sillä on rekisteröityjä jäseniä. Kylätoimikunta haluaa pitää jäsenrekisteriä mahdollisimamn ajantasaisena. Niinpä pyydämme jäsenrekisterissä jo olevia kyläläisiä tarkistamaan ja mahdollisesti korjaamaan rekisteritietonsa. Jos epäilet, että tietojasi ei ole rekisterissä, toimitathan ne meille. Tietojen tarkistamisen tai jäseneksi ilmoittautumisen voi tehdä kahdella tavalla:

  • 1. Nettisivujen lomakkeella kohdassa Yhteydet > Jäsenrekisteri
  • 2. Kirjallisella lomakkeella, joita löytyy Mantelista, postista ja Terho-ravintolasta

Erikseen on syytä vielä korostaa, että jäsenyys ei velvoita mihinkään, mutta aikaisemmin lueteltuja oikeuksia (*) se tuo. Kyläyhdistyksen jäsenlehti jaetaan kaikille vakituisille asukkaille - siis myös rekisteröimättömille - ja kannatusjäsenille.

Pidetäänpäs yhdessä huolta tästä rekisteriasiasta!

Terveisin
Leila Närhinen
Jäsenrekisterin ylläpitäjä
jasenrekisteri(at)teijo.fi

Huom.
Kannatusjäsenet - aikaisemmat tai vapaa-ajan asukkaat - maksavat 20 euron suuruisen jäsenmaksun ja saavat vastineeksi mm. Kyläkuulumisia-lehden kotiosoitteeseen postitettuna. Perhekohtainen maksu kattaa Kyläkokousten välisen ajan eli vuoden jakson. Kylätoimikunta on ilokseen saanut kokouksissaan hyväksyä lukuisia kannatusjäsenhakemuksia. Kannatusjäsenrekisteritietojen ylläpidosta vastaa Taru Suominen.