Avustuksia yhdistyksille

Avustuksia yhdistyksille

Teijon juhannusjuhla onnistui mainiosti tänäkin vuonna. Tärkeintä oli, että vieraamme viihtyivät ja nauttivat keskikesän juhlasta. Siinä sivussa juhannusjuhla tuotti mukavasti rahaa; tuottohan käytetään perinteisesti alueen hyväksi.

Juhannusjuhla on järjestelyvastuussa olevalle Kyläyhdistykselle ja muille mukana oleville yhdistyksille iso ponnistus. On ilahduttavaa ja motivoivaa, että juhlien tuotolla voidaan virkistää alueen eri ikäisiä asukkaita ja saadaan kyläläisille tärkeitä projekteja eteenpäin. Tänä vuonna täytyy erikseen mainita, että olemme saaneet alueelle ainakin kaksi ”uutta” harrastusmahdollisuutta: kesällä pesäpalloillaan ja talvikaudella nyrkkeillään!

Alueen viitoitusta uusitaan nykyvaatimusten mukaiseksi aivan lähiaikoina: vihreät soikiot säilyvät, mutta isoja tienvarsiopasteita ja kohdeopasteita uusitaan. Kyläyhdistyksen osuus tuotosta käytetäänkin lähinnä viitoituskustannusten kattamiseen.

Muille alueen yhdistyksille rahaa jaettiin hakemusten pohjalta yhteensä 3326 euroa ja se jakaantui seuraavasti:

  • Kirjakkalan Alku, pesäpallovälineiden hankintaan 500 e
  • Mathildedalin Työväenyhdistys, näyttämön ja tanssilavan kunnostamiseen 500 e
  • Meri-Teijon Alppiseura, uuden lähtölavan materiaaleihin 400 e
  • Teijon Seudun Eläkkeensaajat, virkistäytymiseen 500 e
  • Teijon Toverit, lisäeristykseen sekä koripallotelineiden uusimiseen 500 e. Lisäksi Teijon Tovereille myönnettiin jo hankittujen nyrkkeilyvälineiden kustannuksiin 326 euroa.
  • Teijon Venekerho, venehallin paloturvallisuuden parantamiseen sekä ylläpitokuluihin 600 e

Lämmin kiitos sekä kaikille juhannusvieraille että talkoissa mukana olleille. Ensi vuonna taas!

Tietoja kirjoittajasta

Marja-Sisko Ranta

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja, pj (ät) teijo.fi